Goodbye, valkoinen koti!

Hyvästi valkoinen koti. Sellainen minulla oli joskus kauan sitten. Sitten innostuin tapeteista, vähän liiankin kanssa. Tuolloin jokaista seinää koristi erilainen kuosi. Seinät koreilivat kaloista, perhosista ja kukkasista. Nyt jälkikäteen en moiseen show’hun ryhtyisi. Suosin huomattavasti harmonisempaa linjaa kauttaaltaan kodissani. Ehkä ikä on tehnyt tepposensa tai sitten sisustuslehtien sivujen kääntely on vaikuttanut perustavanlaatuisesti makuuni.

Ideoiden hakumatkalla Pinterestissa

inspis_kropattu

Useimmiten haen uusia idiksiä kodin sisustusratkaisuihin Pinterestista. Se onkin aivan mahtava palvelu sellaiseen. Maalaukseen sieltä löytyy myös paljon ideoita kauniista toteutuksista. Viime kodissani oli hyvin harmoninen beigen eri sävyistä koostuva väripaletti. Maalasin koko kodin Tikkurilan eri sävyillä. Muistilapun löysin aiheesta, jossa sävytkin olivat tallella. Jos pehmeä beige tuntuu kutsuvalta, niin kannattaa kokeilla esimerkiksi Tikkurilan sävyjä  X485, G483, G484 ja X482.

inspis
Kuvakaappaus tulevan kotini moodboardista. Jotain tällaista pitäisi saada aikaiseksi.

Testissä Farrow & Ball -maalit

Tällä kertaa innostuin harmaan eri sävyistä. Ehdottomasti halusin tummanharmaata seinille, vaikka kaikki varoittelivat siitä. ”Suomessa on niin pimeää talvisin, ettei missään nimessä kannata laittaa niin tummaa sävyä seinille.”, kuului usean suusta. Minä taas koen, että maaleissa ja tapeteissa voi aina kokeilla ja leikitellä, sillä nehän voi muuttaa melko helposti ja edullisesti uusiksi.Olen lähestulkoon aina käyttänyt Tikkurilan maaleja, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla Farrow & Ballin maaleja. Onhan niillä toki hintaakin, mutta värisävyt ja pigmentti ovat upeita. Sisustusliike Kuistista sain paljon asiantuntevaa apua värivalinnoissa, ja etenkin valonsuunnan huomioonottamisessa maalisävyjen valinnassa. Päädyin lopulta alla olevaan nelikkoon, johon saattaa kylläkin tulla vielä muutamia lisäyksiä.

uusi-maali
Farrow & Ballin sävykartasta valitut 4 eri sävyä: yläkulmassa vasemmalla Worsted, sen vieressä Ammonite, alakulmassa oikealla Wevet ja sen vieressä Wimborne White.

 

Makuuhuoneen seinät saivat tummimman harmaan pinnan itselleen. Alla olevassa kuvassa listat ovat vielä laittamatta paikoilleen. Minusta harmaa sävy on aivan ihana. Asunnossa olevat patterit ajattelin kyllä vaihtaa vanhanmallisiin, mutta se projekti siirtyy ensi keväälle.

img_3161
Farrow & Ballin Worsted-sävy tuo makuuhuoneeseen ihanan tunnelman.

Alla olevassa kuvassa näkyy lastenhuoneen kulma. Siitä huoneesta tuli kauttaaltaan vaaleanharmaansävyinen. Ammonite-sävyä ajattelin käyttää myös olohuoneessa. Se on huoneista eniten kesken, joten kuvia tulee vasta myöhemmin.

img_5217
Hento harmaansävy peittää lastenhuoneen seiniä.

Eteiseen sävy on vielä hakusessa, sillä emmin vielä lattiaratkaisua. Olen aina rakastanut marokkolaisia laattoja ja käyttänyt niitä monissa aiemmissa kodeissani. Ne toimivat mainiosti sekä kylpyhuoneessa että keittiön välitilassakin. Mökkimme keittiönlattia on myöskin kauttaaltaan laatoitettu ja niitä kuvia voi käydä kurkkaamassa tästä vanhasta postauksestani. Tällä hetkellä eteisen lattia on maalattu valkoiseksi. Saa nähdä mitä sinne keksin. Muutoin kodin lattia hiotutettiin puupaljaaksi ja sen päälle maalattiin valkoisella Betolux Aqualla. Sävynä toimi hyvin ihan purkkivalkoinen.

pensselit
Näillä pensseleillä ja telalla kelpaa maalata.

Lisää postauksia tulossa remontin etenemisestä. Tulossa vielä ihanan marmoritason ja Tapwellin upeiden messinkisten hanojen asentamista ja tietysti sisustamista, kun vihdoin saamme pinnat kuntoon.